Etusivu

Tervetuloa kotisivuillemme!

Pieni kotikennelimme Crystal White's sijaitsee Keski-Suomessa, Suolahdessa. Bichon Frisé -tyttöjä meillä on kolme: Lissu, Emma ja Lola. Lisäksi on vielä oma komea uroskoira, Osku. Koirulaiset asuvat ja elävät perheemme keskellä osana jokapäiväistä arkea.

Jalostuksessa käytettävien koiriemme silmät ja polvet on tutkittu, ja virallinen silmätarkastus tehty aina ennen astutusta. Tavoitteenani on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia terveitä pentuja. Olen Suomen kennelliiton sekä Bichon Frisé Ry:n jäsen, ja olen allekirjoittanut kennelliiton kasvattajasitoumuksen.

(5.5.2010)
Olen ihan vasta saanut nämä kotisivut nettiin. Laitan ne valmiiksi näinä päivinä. Meillä on tällä hetkellä vapaana Bichon Frisé pentuja kahdessa eri pentueessa. Lisää Pentu-uutisissa, jotka pidän ajan tasalla kaiken aikaa eli päivitän kaikki muutokset heti, kun niitä tulee.

Bichon Frisé pentuja myynnissä
Pamelalla on vapaana yksi Bichon Frisé pentu, uros. Lissulla on vapaana kaksi Bichon Frisé pentua, uroksia molemmat. Pennut luovutetaan rakastaviin ja vastuullisiin koteihin.

Tällä hetkellä meillä on vapaana Bichon Frisén pentuja kahdessa eri pentueessa. Pennut luovutetaan rekisteröityinä, madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina rakastaviin ja vastuullisiin koteihin.
Pentu-uutiset pyrin pitämään ajan tasalla kaiken aikaa eli päivitän muutokset sivuilleni heti, kun niitä tulee.

Kennel Crystal White´s Bichon Frisé

Bichon frisé on pieni valkoinen koirarotu, jota pidetään lähinnä seurakoirana. Luonteeltaan rotu on leikkisä ja iloinen. Bichon frisén puhtaanvalkoinen turkki vaatii säännöllistä hoitoa ja trimmausta.

Ulkonäkö
Bichon frisén maksimisäkäkorkeus on sekä uroksella että nartulla rotumääritelmän mukaan 30 cm. Ruumiinrakenteeltaan koira on vankka, sopusuhtainen ja hyväryhtinen. Koiran kallo on selvästi kuonoa pidempi ja litteä, mutta runsas karvoitus saa sen näyttämään pyöreältä. Kuono on pyöristynyt, sekä kirsu musta ja kiiltävä. Silmien pitää olla aina pyöreät, mutta ne eivät kuitenkaan saa olla ulkonevat eivätkä mantelin muotoiset. Rodulla on melko ohuet, riippuvat korvat. Kaula on pitkähkö. Häntä kaartuu pehmeästi selän ylle (ei koskaan spiraaliksi tai kippuralle).
Karva on silkkistä, korkkiruuvimaisen kiharaa ja 7–10 cm:n mittaista. Bichon frisé on trimmattava rotu, ja turkin hoito on melko vaativaa. Koira on kammattava säännöllisesti, jotta turkki ei takkuunnu tai huopaannu, ei kuitenkaan liian usein. Lisäksi Bichonin turkki tulisi pestä n. parin viikon välein, että se pysyy siistinä. Monet, varsinkin takkuikäisen (n. 6 kk-→) koiran omistajat pesevät koiransa myös kerran viikossa, mikä on myös mainio tapa. Bichonin turkki föönataan föönin ja karstan avulla auki joka pesun jälkeen. Yleensä viikoittaiseen pesuoperaatioon kuluu aikaa n. 2 h, riippuen turkin laadusta. Turkki kasvaa jatkuvasti, joten se tulisi pitää leikkaamalla sopivan pituisena. Trimmaaminen tulisikin tehdä noin kuuden viikon välein. Aikuisen bichon frisén turkki on väriltään yksivärisen valkoinen, pennuilla sallittuja ovat keksinväriset läikät päässä ja vartalossa.
Luonne ja käyttäytyminen

Bichon frisé on iloinen ja toiminnanhaluinen koira.
Luonteeltaan bichon frisé on iloinen, leikkisä, ihmisystävällinen, mutta kuitenkin itsenäinen, tyhmänrohkea ja reipas. Se ei saisi olla arka tai ujosteleva, joskin arkuutta esiintyy rodussa jonkin verran. Koirasta voi tulla hieman arka etenkin, jos omistaja käyttäytyy pientä koiraa kohtaan liian suojelevasti. Arkuus voi olla myös perinnöllistä ja arkojen yksilöiden käyttämistä jalostuksessa täytyisikin pyrkiä välttämään.
Bichon frisé on seurakoira ja haluaakin viettää aikaa perheensä seurassa. Rotu on hyvin vilkas ja hauskalla tavalla itsepäinen, joten omistajan tulee opettaa pentunsa johdonmukaisesti jo heti pienestä pitäen.
Bichon frisé on myös hyvin älykäs koira, joka oppii oikealla opetuksella nopeasti käskyjä. Vilkkaana koirana bichon frisé on oiva kaveri agilityyn, tokoon ja muuhun harrastamiseen. Kilpailuissa tarvitaan kuitenkin kärsivällisyyttä, sillä huumorintajuisena ja vilkkaana koirana se voi haluta mieluummin naurattaa yleisöä kuin keskittyä tekemiseen. Bichon frisé onkin varsin taitava seisomaan takajaloillaan pienestä pitäen.
Alkuperä
Välimeren maissa on ollut pieniä, valkoisia koiria vähintään 2 000 vuoden ajan. Jotkut niistä ovat toimineet rottakoirina satamaissa ja laivoissa, mutta jo varsin varhain niitä on alettu käyttää seurakoirina. Vanhimmat merkinnät kaupallisesta koirankasvatuksesta kertovat, että myös nämä pienet valkoturkit ovat olleet kauppatavaraa. Hienot naiset pitivätmyöhemmin mielellään bichonin tyyppisiä koiria sylikoirinaan. Jotkut koirat kunnostautuivat myös sirkuskoirina. Tuskin mitään muita koiria on ikuistettu yhtä usein vanhoihin maalauksiin, kuten keskiaikaisten kirkkojen freskoihin. Bichon frisèn kantamuotona pidetään kanarian saarilta kotoisin olevaa teneriffan koiraa. Kuitenkin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen belgialaiset ranskalaiset kasvattajat alkoivat hankkia jalostusmateriaalia ja kehittää rotua. Ranskan kenneliliitto virallisti rodun vuonna 1933. Alkukantaisen näköiset, takkuiset, ranskalaiset bichonit olisivat tuskin koskaan tulleet suosituiksi länsimaissa. Mutta kun bichonin turkkia ryhdyttiin kunnostamaan villakoiramaiseksi ja näyttely voittoja alkoi tulla, rotu nousi suureen suosioon monissa maissa.
Terveys

Bichon frisén pentuja
Kuten kaikilla roduilla, myös bichon friséillä esiintyy jonkin verran perinnöllisiä sairauksia, jotka ovat usein resessiivisiä eli piileviä. Ne paljastuvat usein vasta pentuiän jälkeen. Kuitenkaan kaikki sairaudet eivät ole perinnöllisiä.
Bichon frisen pentuja
Bichon frisé kuuluu Suomen kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman (PEVISA), minkä vuoksi pentuja ei voi rekisteröidä, ellei sen vanhempia ole tarkastettu polvistaan valtuutetun eläinlääkärin tutkimuksissa. Rotujärjestö ei suosittele jalostukseen käytettäväksi koiria, joiden polvitarkastuslausunto on huonompi kuin 1 (asteikko 0–4). Ohjelmaan liittymistä myös silmien osalta harkitaan. Rodulla esiintyy myös jonkin verran allergioita, joten on tärkeää, että jalostukseen ei käytettäisi allergisia yksilöitä. Bichon frise ovat yleensä taipuvaisia vehnäallergiaan. Yleisesti ottaen bichon friseitä pidetään hyvinkin terveinä koirina.
Suosittuna rotuna bichon frisén kasvatus houkuttelee myös pentutehtailijoita. Viime aikojen ilmiö on ollut Itä-Euroopan maista tuodut kokonaiset pentueet. Näiden koirien ostajilla ei ole mahdollisuutta nähdä tai saada objektiivista tietoa koirien vanhempien terveydentilasta, luonteesta ja ulkomuodosta, samoin ostaja ei aina saa koiran rekisteröintipapereita ja muita laillisia tuontipapereita.

Meillekö bichon frisé?

Kenelle rotu sopii?

Bichon Frisé on iloinen, vilkas ja seurallinen koira, joka viehättää persoonallisuudellaan ja ulkonäöllään. Bichon frisé saattaa hyvinhoidettuna aiheuttaa vähemmän allergiaoireita kuin moni muu rotu, MUTTA täysin allergiaa aiheuttamatonta koiraa ei ole olemassakaan!!! Useimmilla bichon friseillä on vahva itsetunto ja voimakas oma tahto. Jos siis etsit sylissä viihtyvää rauhallista koiraa, joka tottelee sinua pienestä viittauksestakin ja viihtyy hyvin yksikseen aitaamattomalla pihalla, bichon frisé ei ole sinun rotusi. Jos taas etsit elämääsi sisältöä ja hauskuutta, ja väsymätöntä seuralaista joka haluaa olla kaikessa mukana ja joka ihastuttaa persoonallisuudellaan, bichon frisé on juuri sinun koirasi! Bichon friset elävät keskimäärin 12-15-vuotiaaksi, ja säilyttävät leikkisän luonteensa vanhuusikään asti, mikäli vain koiraa ei lihoteta niin lihavaksi, että se ei lihavuudeltaan jaksa enään touhuta.

Bichon frisén omistajalta vaaditaan paljon huumorintajua, kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä. Bichonit ovat älykkäitä ja huomaavat nopeasti ne keinot, joilla omistajan saa ”kiedottua tassun ympäri”. Älä siis anna suloisen, viattoman valkoisen ulkomuodon hämätä. Pörröisenpehmeän turkin ja viattoman katseen takana on iso koira pienessä paketissa – lähes kaikilla bichon friseillä on ”napoleon-kompleksi”. Bichon tietää mitä tahtoo ja tarttuu tilaisuuteen, jos se sille tarjotaan. Johtajuuden pitää siis olla selvä: karvalelumaisesta ulkomuodostaan huolimatta bichon frisé on ihan oikea koira, jolla on kaikki koirien vaistot ja vietit. Bichonin kanssa pärjää hienosti, kun omistaja tekee koiralle alusta asti selväksi, mikä on sallittua ja mikä ei. Johdonmukaisuus ja selkeys ovat avainsanoja. Parhaiten bichon frise oppii asioita palkitsemisen ja leikin avulla. Kun palkkiot ja koulutustuokiot ovat koiralle mieluisia, oppiminen on yleensä melko nopeaa.

Bichon frisen turkki ei ole helppohoitoinen, mutta se ei myöskään ole mahdoton hoitaa, mikäli koira pestään ja föönataan ja trimmataan säännöllisesti. Valitettavan usein näkee hoitamattoman näköisiä bichoneita takkuisessa ja likaisessa turkissa. Trimmaaminen on osa rodun perushoitoa ja se tulee ottaa huomioon jo koiraa hankittaessa; jos haluaa pitää koiransa kauniissa kunnossa ja mahdollisimman helppohoitoisena, tulisi trimmaus tehdä n. 6 viikon välein. Trimmaus kannattaa jättää rotuun perehtyneen trimmaajan tehtäväksi, tai voit myös opetella trimmauksen itse yhdistyksen järjestämillä trimmauskursseilla. Perushoitoon kuuluu viikoittainen pesu ja föönaus, ja samalla on hyvä leikata myös kynnet. Lapsi ei selviä tämän rodun turkinhoidosta ja teini-ikäisellä saattavat harrastukset vaihtua hyvinkin nopeasti – joten vastuu koirasta on aina aikuisella!!!

Bichon frisé on pieni valkoinen koirarotu, jota pidetään lähinnä seurakoirana. Luonteeltaan rotu on leikkisä ja iloinen. Bichon frisén puhtaanvalkoinen turkki vaatii säännöllistä hoitoa ja trimmausta.

Ulkonäkö
Bichon frisén maksimisäkäkorkeus on sekä uroksella että nartulla rotumääritelmän mukaan 30 cm. Ruumiinrakenteeltaan koira on vankka, sopusuhtainen ja hyväryhtinen. Koiran kallo on selvästi kuonoa pidempi ja litteä, mutta runsas karvoitus saa sen näyttämään pyöreältä. Kuono on pyöristynyt, sekä kirsu musta ja kiiltävä. Silmien pitää olla aina pyöreät, mutta ne eivät kuitenkaan saa olla ulkonevat eivätkä mantelin muotoiset. Rodulla on melko ohuet, riippuvat korvat. Kaula on pitkähkö. Häntä kaartuu pehmeästi selän ylle (ei koskaan spiraaliksi tai kippuralle).
Karva on silkkistä, korkkiruuvimaisen kiharaa ja 7–10 cm:n mittaista. Bichon frisé on trimmattava rotu, ja turkin hoito on melko vaativaa. Koira on kammattava säännöllisesti, jotta turkki ei takkuunnu tai huopaannu, ei kuitenkaan liian usein. Lisäksi Bichonin turkki tulisi pestä n. parin viikon välein, että se pysyy siistinä. Monet, varsinkin takkuikäisen (n. 6 kk-→) koiran omistajat pesevät koiransa myös kerran viikossa, mikä on myös mainio tapa. Bichon frisen turkki föönataan föönin ja karstan avulla auki joka pesun jälkeen. Yleensä viikoittaiseen pesuoperaatioon kuluu aikaa n. 2 h, riippuen turkin laadusta. Turkki kasvaa jatkuvasti, joten se tulisi pitää leikkaamalla sopivan pituisena. Trimmaaminen tulisikin tehdä noin kuuden viikon välein. Aikuisen bichon frisén turkki on väriltään yksivärisen valkoinen, pennuilla sallittuja ovat keksinväriset läikät päässä ja vartalossa.
Luonne ja käyttäytyminen

Bichon frisé on iloinen ja toiminnanhaluinen koira.
Luonteeltaan bichon frisé on iloinen, leikkisä, ihmisystävällinen, mutta kuitenkin itsenäinen, tyhmänrohkea ja reipas. Se ei saisi olla arka tai ujosteleva, joskin arkuutta esiintyy rodussa jonkin verran. Koirasta voi tulla hieman arka etenkin, jos omistaja käyttäytyy pientä koiraa kohtaan liian suojelevasti. Arkuus voi olla myös perinnöllistä ja arkojen yksilöiden käyttämistä jalostuksessa täytyisikin pyrkiä välttämään.
Bichon frisé on seurakoira ja haluaakin viettää aikaa perheensä seurassa. Rotu on hyvin vilkas ja hauskalla tavalla itsepäinen, joten omistajan tulee opettaa pentunsa johdonmukaisesti jo heti pienestä pitäen.
Bichon frisé on myös hyvin älykäs koira, joka oppii oikealla opetuksella nopeasti käskyjä. Vilkkaana koirana bichon frisé on oiva kaveri agilityyn, tokoon ja muuhun harrastamiseen. Kilpailuissa tarvitaan kuitenkin kärsivällisyyttä, sillä huumorintajuisena ja vilkkaana koirana se voi haluta mieluummin naurattaa yleisöä kuin keskittyä tekemiseen. Bichon frisé onkin varsin taitava seisomaan takajaloillaan pienestä pitäen.
Alkuperä
Välimeren maissa on ollut pieniä, valkoisia koiria vähintään 2 000 vuoden ajan. Jotkut niistä ovat toimineet rottakoirina satamaissa ja laivoissa, mutta jo varsin varhain niitä on alettu käyttää seurakoirina. Vanhimmat merkinnät kaupallisesta koirankasvatuksesta kertovat, että myös nämä pienet valkoturkit ovat olleet kauppatavaraa. Hienot naiset pitivätmyöhemmin mielellään bichonin tyyppisiä koiria sylikoirinaan. Jotkut koirat kunnostautuivat myös sirkuskoirina. Tuskin mitään muita koiria on ikuistettu yhtä usein vanhoihin maalauksiin, kuten keskiaikaisten kirkkojen freskoihin. Bichon frisèn kantamuotona pidetään kanarian saarilta kotoisin olevaa teneriffan koiraa. Kuitenkin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen belgialaiset ranskalaiset kasvattajat alkoivat hankkia jalostusmateriaalia ja kehittää rotua. Ranskan kenneliliitto virallisti rodun vuonna 1933. Alkukantaisen näköiset, takkuiset, ranskalaiset bichonit olisivat tuskin koskaan tulleet suosituiksi länsimaissa. Mutta kun bichon frisen turkkia ryhdyttiin kunnostamaan villakoiramaiseksi ja näyttely voittoja alkoi tulla, rotu nousi suureen suosioon monissa maissa.
Terveys

Bichon frisén pentuja
Kuten kaikilla roduilla, myös bichon friséillä esiintyy jonkin verran perinnöllisiä sairauksia, jotka ovat usein resessiivisiä eli piileviä. Ne paljastuvat usein vasta pentuiän jälkeen. Kuitenkaan kaikki sairaudet eivät ole perinnöllisiä.
Bichon frisé kuuluu Suomen kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman (PEVISA), minkä vuoksi pentuja ei voi rekisteröidä, ellei sen vanhempia ole tarkastettu polvistaan valtuutetun eläinlääkärin tutkimuksissa. Rotujärjestö ei suosittele jalostukseen käytettäväksi koiria, joiden polvitarkastuslausunto on huonompi kuin 1 (asteikko 0–4). Ohjelmaan liittymistä myös silmien osalta harkitaan. Rodulla esiintyy myös jonkin verran allergioita, joten on tärkeää, että jalostukseen ei käytettäisi allergisia yksilöitä. Bichon friset ovat yleensä taipuvaisia vehnäallergiaan. Yleisesti ottaen bichoneita pidetään hyvinkin terveinä koirina.
Suosittuna rotuna bichon frisén kasvatus houkuttelee myös pentutehtailijoita. Viime aikojen ilmiö on ollut Itä-Euroopan maista tuodut kokonaiset pentueet. Näiden koirien ostajilla ei ole mahdollisuutta nähdä tai saada objektiivista tietoa koirien vanhempien terveydentilasta, luonteesta ja ulkomuodosta, samoin ostaja ei aina saa koiran rekisteröintipapereita ja muita laillisia tuontipapereita.

Meillekö bichon frise?

Kenelle rotu sopii?

Bichon Frisé on iloinen, vilkas ja seurallinen koira, joka viehättää persoonallisuudellaan ja ulkonäöllään. Bichon frisé saattaa hyvinhoidettuna aiheuttaa vähemmän allergiaoireita kuin moni muu rotu, MUTTA täysin allergiaa aiheuttamatonta koiraa ei ole olemassakaan!!! Useimmilla bichoneilla on vahva itsetunto ja voimakas oma tahto. Jos siis etsit sylissä viihtyvää rauhallista koiraa, joka tottelee sinua pienestä viittauksestakin ja viihtyy hyvin yksikseen aitaamattomalla pihalla, bichon frisé ei ole sinun rotusi. Jos taas etsit elämääsi sisältöä ja hauskuutta, ja väsymätöntä seuralaista joka haluaa olla kaikessa mukana ja joka ihastuttaa persoonallisuudellaan, bichon frisé on juuri sinun koirasi! Bichon friset elävät keskimäärin 12-15-vuotiaaksi, ja säilyttävät leikkisän luonteensa vanhuusikään asti, mikäli vain koiraa ei lihoteta niin lihavaksi, että se ei lihavuudeltaan jaksa enään touhuta.

Bichon frisen omistajalta vaaditaan paljon huumorintajua, kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä. Bichon friset ovat älykkäitä ja huomaavat nopeasti ne keinot, joilla omistajan saa ”kiedottua tassun ympäri”. Älä siis anna suloisen, viattoman valkoisen ulkomuodon hämätä. Pörröisenpehmeän turkin ja viattoman katseen takana on iso koira pienessä paketissa – lähes kaikilla bichoneilla on ”napoleon-kompleksi”. Bichon tietää mitä tahtoo ja tarttuu tilaisuuteen, jos se sille tarjotaan. Johtajuuden pitää siis olla selvä: karvalelumaisesta ulkomuodostaan huolimatta bichon frisé on ihan oikea koira, jolla on kaikki koirien vaistot ja vietit. Bichonin kanssa pärjää hienosti, kun omistaja tekee koiralle alusta asti selväksi, mikä on sallittua ja mikä ei. Johdonmukaisuus ja selkeys ovat avainsanoja. Parhaiten bichon oppii asioita palkitsemisen ja leikin avulla. Kun palkkiot ja koulutustuokiot ovat koiralle mieluisia, oppiminen on yleensä melko nopeaa.

Bichon frisen turkki ei ole helppohoitoinen, mutta se ei myöskään ole mahdoton hoitaa, mikäli koira pestään ja föönataan ja trimmataan säännöllisesti. Valitettavan usein näkee hoitamattoman näköisiä bichoneita takkuisessa ja likaisessa turkissa. Trimmaaminen on osa rodun perushoitoa ja se tulee ottaa huomioon jo koiraa hankittaessa; jos haluaa pitää koiransa kauniissa kunnossa ja mahdollisimman helppohoitoisena, tulisi trimmaus tehdä n. 6 viikon välein. Trimmaus kannattaa jättää rotuun perehtyneen trimmaajan tehtäväksi, tai voit myös opetella trimmauksen itse yhdistyksen järjestämillä trimmauskursseilla. Perushoitoon kuuluu viikoittainen pesu ja föönaus, ja samalla on hyvä leikata myös kynnet. Lapsi ei selviä tämän rodun turkinhoidosta ja teini-ikäisellä saattavat harrastukset vaihtua hyvinkin nopeasti – joten vastuu koirasta on aina aikuisella!!!

Bichon friséWikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bichon frisé

Avaintiedot
Alkuperämaa Ranska ja Belgia, alun perin kotoisin Välimeren alueelta
Määrä Suomessa rekisteröity yli 9 000[1]
Rodun syntyaika kehittyi nykyisenlaiseksi 1900-luvun alkupuolella
Alkuperäinen käyttö vedestä noutava koira ja seurakoira
Nykyinen käyttö seurakoira
Elinikä 12–15 vuotta
Muita nimityksiä Bichon à Poil Frisé, Teneriffankoira, Bicfric

FCI=ryhmä 9
Ulkonäkö
Paino 4,5–6 kg
Säkäkorkeus max. 30 cm
Väritys puhtaan valkoinen

Lähteinä on käytetty Wikipediaa, kennelliiton ja Bichon frisé yhdistys ry:n sivuja

Varattavissa Bichon Frisén pentuja, tyttö ja poika. Pennut hyväsukuisia,
terveistä ja hyväluonteisista vanhemmista.

Pentuset ovat syntyneet 23. huhtikuuta, joten luovutus uusiin koteihin alkaa
kesäkuun puolivälin tienoilla. Pennut luovutetaan madotettuina, sirutettuina,
rekisteröityinä ja eläinlääkärin tarkastamina. Asumme Keski-Suomessa.