Pentu-uutiset

(päivitetty 15.5.2021)

Seuraava pentue suunnitteilla loppuvuodelle 2021.

Varauksia alamme ottaa vastaan vasta sitten, kun pennut ovat syntyneet.

ps. pentukyselyjä tulee niin paljon, etten valitettavasti ehdi jokaiselle erikseen vastaamaan

(5.5.2010)
Bichon Frisé pentuja myynnissä
Pamelan pentueessa on vapaana yksi Bichon Frisé pentu, uros. Lissun pentueessa on vapaana kaksi Bichon Frisé pentua, uroksia molemmat. Pennuille etsitään rakastavia, vastuullisia koteja.

Pentuja, pentuja....
Tällä hetkellä meillä on vapaana Bichon Frisén pentuja kahdessa eri pentueessa. Pennut luovutetaan rekisteröityinä, madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina rakastaviin ja vastuullisiin koteihin.

Pentu tulee taloon

Pennun luovutus tapahtuu tavallisesti 7 - 8 viikon iässä. Uuteen kotiin muuttaminen on pennulle valtavan suuri muutos. Pentu on tottunut olemaan emonsa ja sisarustensa seurassa ja nukkunut vielä suurimman osan ajasta. Pennulle tulee tarjota mahdollisimman rauhalliset olot. Ei ole hyväksi, jos koko suku ja naapurusto ryntää tutustumaan pentuun ensimmäisenä päivänä. Pennun pitää saada rauhassa tutustua uuteen ympäristöön ja ihmisiin, joiden kanssa se tulee jatkossa elämään. Pentua ei kannata viedä heti ulos, vaan sen pitää antaa totutella sisätiloihin, kunnes se alkaa tuntea olonsa turvalliseksi. Pissapaikaksi voi laittaa esim. sanomalehtiä, mutta pentua ei kannata torua vaikka vahinko sattuisi muuallekin. Usein pentu on jo kasvattajan luona tehnyt pienenä tarpeitaan sanomalehdelle.

Pentua ei pidä jättää alussa yksin, varsinkaan sen ollessa hereillä, sillä se on tottunut sisarustensa jatkuvaan läsnäoloon. Alussa pentu voi "itkeä", haukkua ja ulista mikä on sen tapa kutsua emoaan. Tällöin pennulle tulee tarjota läheisyyttä ja turvallisuutta. Pennulle tulee järjestää turvallinen ja rauhallinen nukkumapaikka, mieluiten uuden lauman läheisyydestä. Sen voi alussa ottaa nukkumaan samaan huoneeseen, vähän vanhempana se kyllä oppii nukkumaan yksinkin jos tarve vaatii. Pentua ei saa ikinä herättää kesken unien. Tämä on tärkeä opettaa myös lapsille.

Pennun opettaminen sisäsiistiksi

On olemassa kahta koulukuntaa siitä, tuleeko pentua torua sen tehdessä tarpeensa väärään paikkaan vai ei. Toiset eivät halua torua ollenkaan, toiset taas käyttävät selviä "ei" tai "hyi" sanoja, mutta yhtä mieltä ollaan siitä, että kohtuuton rankaiseminen on vanhanaikaista, täysin turhaa ja useimmiten vahingollista. Kohtuutonta rankaisemista on esimerkiksi pennun kuonon työntäminen omaan jätökseesän. Kannattaa ainakin ensin kokeilla itse, miltä se tuntuu.

Rankaisua tehokkaampi koulutuskeino niin sisäsiisteydessä, kuin kaikessa muussakin koulutuksessa on kehuminen silloin kun homma hoituu oikein. Pieni pentu on yleensä kennelissä oppinut tekemään tarpeensa paperin päälle ja tätä taitoa kannattaa pitää yllä uudessakin kodissa. Kun pentu yllätetään väärästä paikasta, touhun voi keskeyttää ja siirtää pennun luvalliseen paikkaan. Monesti pieni pentu kiertää nurkkia ja vinkuu kun sillä on hätä. Tällöin pentu nostetaan määrätietoisesti sanomalehdelle. Kun se sitten tekee tarpeensa oikeaan paikkaan, sitä kehutaan. Kun tätä toistetaan tarpeeksi usein, pentu kyllä ymmärtää yskän.

Ulos opeteltaessa pätee sama sääntö: kehutaan silloin kun pentu toimii oikein. Ulkona pentu on vietävä paikkaan, joka on rauhallinen, turvallinen ja mieluiten entuudestaan tuttu. Pentu toimii vaistojensa mukaan, ja vaistot estävät sitä jättämästä omaa hajuaan vieraaseen ja pelottavaan paikkaan. Ei siis kannata lähteä taluttelemaan pentua pitkin tienvarsia siinä toivossa, että oma piha säästyisi jätöksiltä. Jos näin tehdään, pentu luultavasti pidättelee koko matkan ja tekee tarpeensa vasta päästyään takaisin tutulle alueelle.

Pentu viedään ulos (tai paperille) aina kun se on vasta herännyt tai vasta syönyt. Ulkona sen kanssa ei leikitä, ennen kuin se on tehnyt tarpeensa. Ja kun tarpeet on tehty, ovat kehut ja leikki paikallaan. Pentu oppii äkkiä yhtälön: ulos þ pissa þ kehut & leikki. Kun odottaa pennun pian tekevän tarpeensa, kannattaa toimitukseen aina liittää jokin käsky, esim. "pissaa". Pentu oppii sanan ja toimituksen yhteyden, mikä vastaisuudessa voi helpottaa elämää arvaamattoman paljon, varsinkin matkustellessa, tai vaikka näyttelyissä.

Se, kuinka pian pentu oppii sisäsiistiksi riippuu siitä, kuinka paljon sinulla on aikaa sille. 3-kuinen pentu voi olla täysin sisäsiisti, jos joku on aina päästänyt sen ulos noin kolmen sekunnin sisällä siitä, kun se tahtoo ulos. Se ei pysty pidättämään pitempään. Ei kannata vaatia mahdottomia, pidätyskyky lisääntyy vähitellen.

Pentu viedään ulos (tai paperille) aina kun se on vasta herännyt tai vasta syönyt. Ulkona sen kanssa ei leikitä, ennen kuin se on tehnyt tarpeensa. Ja kun tarpeet on tehty, ovat kehut ja leikki paikallaan. Pentu oppii äkkiä yhtälön: ulos þ pissa þ kehut & leikki. Kun odottaa pennun pian tekevän tarpeensa, kannattaa toimitukseen aina liittää jokin käsky, esim. "pissaa". Pentu oppii sanan ja toimituksen yhteyden, mikä vastaisuudessa voi helpottaa elämää arvaamattoman paljon, varsinkin matkustellessa, tai